perjantai 8. toukokuuta 2015

Jälkimaininkeja

Tässä pari viikkoa opastuksen jälkeen innostuin vielä henkilökunnan pyynnöstä tekemään android-pikaohjeen ja sain sen juuri valmiiksi.

Näin opastuksen jälkeen kiirettä ei juuri ole ollut. Tavallista kirjastotyötä olen päässyt tekemään, palvelemaan asiakkaita ja hyllyttämään aineistoa. Sen lisäksi uutena sain kokeilla hankintaa käytännössä. Pääkirjastomme yläkerran tiloissa on hankintahuone, jossa uusi kirja käy monimutkaisen prosessin läpi. Tässä voisinkin valkaista, kuinka se toimii.
   Pääkirjastoon tulee kaikkien Tuusulan kirjastojen uudet hankinnat, josta ne sitten siirtyvät omiin kirjastoihinsa Riihikallioon, Kellokoskelle ja Jokelaan. (nykyään Riihikallion kirjastoa ei enää ole).
Hankinta alkaa siitä, että siitä tehdään tilaus yleensä BTJ:lle. Se näkyy merkintänä henkilökunnalle "hankinnassa" tilana.  Sitten sieltä tilataan haluttu kirja ja kappalemäärä riippuu siitä, onko se suosittu ja haluavatko muut kirjastot yhden kappaleen siitä myös. Kirja maksetaan ja se tulee myöhemmin postissa kirjastoon.
   Sitten kirja viedään hankintaosastolle, jossa se merkitään "saapunut" järjestelmään ja tehdään muita merkintöjä. Sitten sille laaditaan oma kortti, jossa on kaikki yksityiskohtaiset tiedot ISBN-tunnuksesta kirjan tekijään ja nimeen. Kortin teko on vaativaa, ja sitä opetellaan kirjasto- ja tietopalvelut-koulutusohjelmassa Keudassa. Kortin tekoa kutsutaan luetteloinniksi.
   Sen jälkeen kirja muovitetaan, laitetaan tarvittava koodi takakanteen ja signumtarra (eli kolme ensimmäistä kirjainta tekijän sukunimestä) kirjan selkäpuolelle. siihen laitetaan päälle tarra. Sitten kun kirja on lainauskunnossa, se yleensä palautetaan lainatiskillä, jotta nähdään onko siitä varauksia/minne kirjastoon kirja on menossa ja tarvittaessa se voidaan laittaa joko uutuushyllyyn tai toiseen kirjastoon menevään kassiin tai sitten varaushyllyyn.

Kun puoli vuotta on kulunut kirjan saapumisesta kirjastoon, siitä poistetaan uutuus-merkintä ja se sijoitetaan uutuushyllystä normaaliin lainattavien kirjojen hyllyyn. Jos kirja on suosittu, siitä tehdään 7 vuorokauden pikalaina. Kirja kiertää asiakkailla noin muutaman vuoden, kunnes se joko viedään poistoon tai kirjaston varastoon, jossa on muita vanhoja kirjoja.

Tässä itse asiassa tulikin jo kirjaston kirjan koko elämänkaari, mutta se on vain hyvä.

Perjantai on tulossa, ja kolme viikkoa saan viihtyä kirjaston maailmassa ennen kuin valmistun ja kesäloma alkaa. Haikea olo alkaa nostaa pian päätään, tiedän lähteväni kirjastosta viimeisenä päivänä itku kurkussa ja liikuttuneena sekä ikävöiden tätä paikkaa ja ihanaa henkilökuntaa.

Sinun, m3r1 <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti