Ollaan loppusuoralla.
Pari koetta sekä lopputyötä vaille valmista tämän kirjastoalan opintojen osalta. Niinpä käyn suoraan asiaan: tästä alkaa lopputyöblogi sekä mainostus siitä. Kyseessä on android-opastus sekä näyttely senioreille huhtikuun aikana (ja miksei myös muillekin) Tuusulan pääkirjastossa. Joten tulkaa vilkaisemaan.... ;)
Ensimmäiset ajatukset olivat kauheat. Kuinka selviän siitä? Kuinka pystyn pitämään niin monta lankakerää käsissäni? Jouduin jopa pakokauhun valtaan. Aikaa kului ja aloitin työt kirjastossa. Olen nyt viikon ollut töissä ja tänään viimein kutoutui se lopputyön runko. Fiilikset ovat päinvastaiset kuin eilen- innosta soikeana kirjoitan muistinpanoja tapahtuman rungosta sekä aikataulutuksesta. En malta poistua koneelta mihinkään. Keskittymistä parantaa musiikki nappikuulokkeista. Kiitos spotifyn.
Saan joka päivälle aikaa muutaman tunnin suunnitella opastusta ja näyttelyä. Minun vastuulle koituu suunnittelu, toteutus, tiedottaminen. Kaikki tiedot olen saanut opinahjostani Keudasta. Nyt kun niistä suurin osa on sisäistetty, on aika käyttää niitä hyväkseen tositilanteessa ja näyttää opettajalle sekä kirjaston henkilökunnalle, mihin kaikkeen minusta on. Hyvä puoli tässä on se, että tämä projekti on minulle mieleen. Se parantaa keskittymiskykyäni työn aikana ja nostaa mielialaani. Ehkä voi olla jopa avuksi ahdistuksen lievittämiseen.
En ole koskaan tehnyt mitään projektia kirjastossa yksin. Tämä on ensimmäinen laatuaan, mutta varmasti tulee olemaan paljon antava. Tämä avaa uusia uria kokemuspolullani ja se on ihan parasta!!!
Näätte jatkossa tämän blogin facebook-sivuillani. Tänne tulee myös tietoa näyttelyn sekä opastuksen ajankohdista joten pitäkää silmät auki kun naamakirjoissanne käytte!!
Yours, m3r1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti